maanantai 26. maaliskuuta 2012

Harstad KV, Norja

Eli Coman kanssa käytiin katsomassa maisemia norjassa 16-18.3 samalla poiketen Norjan näyttelyssä.

Olin aivan yllättynyt miten hyvin Coma otti matkustamisen eikä ollut moksiskaan, yleensä kun menee hieman maha sekaisin ja vaisuksi. Lähdimme perjantaina suuntaamaan norjaan päin ja yritimme olla näyttelypaikalla aamulla ja kuinka ollakaan juuri sopivasti olimme 08.00 näyttelypaikalla !

Kyydissämme oli 2 dallua, 2 brassia, borzoi, parsoni ja japanese chin ja kuusi ihmistä. Hieman oli ahadasta, mutta sopusijaa antaa!
Dallut ja borzoi olivat la kehässä ja loput sitten sunnutaina joten olimme yötä pienellä camping alueella lähellä näyttelypaikkaa ja mökit olivat tosi mukavat ja maisetma mitä ihanimmat !





Olimme valvoneet siis edellisen yön (pe-la) joten lauantai iltana mentiin aikasin nukkumaan, odottaen sunnuntain koitosta.
Nukuin yllättävän sikesti vaikka luulin etten edes saisi unta. Aamulla olo oli hieman kuin junan alle jäänyt eikä olisi jaksanut nousta, mutta kun muisti missä oltiin niin samantien pomppasin ylös ja suunta suihkuun ja sitten näyttelypaikalle !
Näyttelypaikka oli tosi kiva, mitä nyt hieman pieni mutta sopiva silti. Näyttelyjärjestäjät ja henkilöstö oli oikein mukavaa ja kohteliasta.
Kehä oli hieman myöhässä mutta aika kului nopeasti. Brasseja oli 2 kappaletta Coma ja Coman siskopuoli Sini

Coma ensin kehään ja samalla kehään tuli myös harjoitusarvostelija josta ei ollut missään ilmoitettu. Coma esiintyi tuttuun tapaan varmasti ja rauhallisesti. Se mitä odotettiin tuli sieltä EH. Kehäsihteeri oli oikein mukava ja tuli kertomaan mistä jothui tämä EH ja kuten tiesinkin liikeistä jotka menevät ristiin.
Sitten oli Sinin vuoro mennä, Sinikin esiintyi kauniista ja varmasti. Sinille sitten ERI ilman SAta. Joten brasseissa ei Norjassa roppia tullut.
Ei haitannut koska matkan takiahan lähdettiin koko reissuun ja joka onnistui oikein loistavasti ! ISO KIITOS seuralaisille !
Loppuun kuvasaastetta näyttelystä ja kotimatkakuvia joka tuntui menevän nopeasti :)


(c) Maija Laine

(c) Maija Laine

(c) Maija Laine

(c) Maija Laine

(c) Maija Laine

(c) Maija Laine

(c) Maija Laine

(c) Maija Laine







2 kommenttia: